Uuden kodin vuokranantaja sallii seinien maalaamisen yms. sisustussuunnittelun, joten uusi ERROR on pian myös kauniimpi ERROR.

Jee!

ALF on NBC:n 1986-90 tuottama sitcom, joka kertoo oluesta ja kissoista (ruokamielessä) pitävästä isonenäisestä karvapallosta. ALF joutuu jättämään kotinsa ja tyttöystävänsä Rhondan Melmac-planeetalla sen tuhoutuessa ydinpommi-iskussa. Planeetan tuhoutumissyystä liikkuu kuitenkin ristiriitaista tietoa. Alkuperäisen selityksen mukaan räjähdys johtui ylijänniteiskusta, joka syntyi kun kaikki melmacilaiset käynnistivät hiustenkuivaajansa samanaikaisesti (…).

ALF (oikealta Melmac-nimeltään Gordon Shumway, ei tiettävästi sukua Solomoneille:

tai E.T.:lle) ei kuollut iskussa sillä hän kuului Melmacin kiertoradan valvontajoukkoihin ja oli räjähdyksen aikaan töissä. ALFIE, tai Gordon, joutui lähtemään yksin avaruuteen seikkailemaan, mutta kaikeksi onnettomuudeksi menetti aluksensa hallinnan ja haaksirikkoutui Maahan. Maahan syöksyessään ALF törmäsi Tannerien autotalliin ja jäi asumaan heidän luokseen.

Tannerit päättivät uhmata Yhdysvaltain armeijan Ufojentorjuntajoukko ja (!) ja piilottivat ALFin keittiöönsä kunnes tämä saisi avaruusaluksensa korjattua. ALF on kuitenkin kova jätkä ja astuu itse esiin pyytäessään Yhdysvaltain presidenttiä lopettamaan ydinaseohjelmat, jotta Melmacin kohtalon ei toistuisi Maassa.

(Season 1, Episode 4: Pennsylvania 6-5000: Gordon (A.L.F.), having lost his planet in an explosion, becomes very concerned about earth’s nuclear proliferation. He uses Willie’s (isä Tanner) short wave radio to contact the President of the United States aboard Airforce One – to the great displeasure of the FBI.)

Blossomin, Golden Girlsien ja My So Called Lifen rinnalle sijoitettu ALF ei erityisemmin erottunut amerikkalaisesta viihdepuurosta yläastelaisten iltapäivissä (joskaan ei kuulunut kaikkien ykkössuosikkeihin, toim. huom.), mutta hienovaraiset kehoitukset auktoriteettien kyseenalaistemiseen loivat pohjaa terveen kriittiselle yhteiskunnalliselle asennoitumiselle ja kannustivat osallistumaan. Jos ALF pystyi siihen, miksen minäkin?

ALF tiistaisin MTV3:lla klo 14.15 – 14.45

Kuvat: Stefans ALF-page & IMBD

Valitsin Muffinit. Liimasin ne pesukoneeseeni.

Pesukoneet ovat muuten inspiroinet myös Kate Bushia ja The Sonic Youthia.

Minusta on mukavaa ajatella pesukonetarrojani kömpelönä tribuuttina Liza Loulle .

Kuvat: Oddity Central ja Flynnish

Muotidokumenetit eivät piristäneet.  Ehkä illan goottibileet ja pari litraa kiljua auttavat sopeutumaan.

Lisäksi tänä viikonloppuna on Lens Politica. Itse aion mennä katsomaan Defamationia, israelilaista dokumenttia siitä, pidetäänkö antisemitismin ja holokaustin muistoista kiinni liian tiukasti, tai väärin perustein. Samaan aikaan esitetään myös Bananas!*, aiheenaan Nicaraguan banaaniviljelmät, torjunta-aineet ja Dole.

Lähde: nymag.com, Marc Jacobs shot by Ryan McGinley

-”What’s important to you in fashion?”

-”Fashion and important should not be used in the same sentence.”

Tämän hetken amerikkalaisista muotisuunnittelijoista Marc Jacobs on Tom Fordin lisäksi kenties tunnetuin ja arvostetuin.  New Yorkin Parsons-muotikoulun käyneet Ford ja Jacobs ovat kuitenkin toistensa vastakohdat: Fordin töissä yhdistyvät seksikkyys, selkeät linjat ja kiiltävät pinnat kun taas Jacobsin tavaramerkkejä ovat söpöys, rönsyily sekä murretut tai pastellivärit.  Lisäksi Ford tuo itseään esille aina kun se vain on mahdollista ja esiintyy jopa itse omissa mainoksissaan (tyyliin “Tom Ford for Tom Ford shot by Tom Ford”) kun taas Jacobs pysyttelee taka-alalla ja antaa harvoin haastatteluja. Kuitenkin viime vuosien aikana tyylillisesti vaatteidensa näköinen Jacobs on muuttunut monin tavoin kilpailijansa kaltaiseksi. Isolasisesta ukin-villapaita-nörtistä on tullut öljytty bodaaja. Juergen Tellerin kuvaama Arenan kansi  = yök. Onko Jacobs ottanut liikaa vaikutteita ikääntyvistä italialaisista limakolleegoistaan vai onko kyseessä vuosia jatkuva henkilökohtainen ikäkriisi? Itse olen kuumeisesti odottanut milloin Marc muuttuisi taas ‘itsensä’ näköiseksi. Toisaalta muoti on pysynyt samana: kevään 2010 mallistoon kuuluu tosin esimerkiksi silkkirintsikoita, mutta ne ovat puettu vaatteiden päälle. Nurinkurisuus, kerroksellisuus, söpöys sekä mummomainen mauttomuus ovat tallella ja voivat hyvin.  Toisaalta Jacobsin muusa on muuttunut hennosta Sofia Coppolasta räväkkääseen Lady Gagaan.

Tällä hetkellä Jacobs suunnittelee myös reality-ohjelmaa! Toisaalta hän on jo seissyt arkena kameroiden edessä, jolloin tulos oli erittäin virkistävä ja innostava. Ranskalais-saksalaisen  TV-kanava arten tuottamassa Marc Jacobs-dokumentissa kuvaustiimi seurasi  Jacobsia vuoden, jonka aikana hän suunnitteli työryhmänsä kanssa sekä omat että Louis Vuittonin mallistot. Tässä dokumentissa Jacobsista saa erittäin sympaattisen ja maanläheisen kuvan jo alussa, kun hänet nähdään naamiaisjuhlissa pukeutuneena puluksi(!). Henkilökuvan lisäksi ohjelma tuo yleisellä tasolla esille miten ideat syntyvät, lähtevät liikkeelle ja yhdistyvät, miten ja mistä otetaan vaikutteita sekä miten luova destruktio luo lopulta lineaarista yhtenäisyyttä. Koko dokkari on muuten Youtubessa!!

Kuoppala käsittelee teoksessaan sairauksia, sairastamista ja sitä, miten valta ja oikeus omaan kehoon sairastaessa katoavat. Lyhytelokuvassa tyttö ja nainen keskustelevat sairastamisesta ja vallattomuudesta suhteessa itseen raakaullakolla, siististi omiin koppeihin järjestettyjen sukutarinoiden ja muistojen keskellä.

Visitor in My Body esitettiin 15.9.2008 MoMA:ssakin osana Artic Hysteria Onscreen -näytöstä. Nyt se on nähtävissä Kuvataideakatemian Kasarminkadun galleriassa 8.11.09 asti. Vähän on kiire, mutta vielä ehtii!

Aikaisemmissa töissä (mm. Perhekuvia-DVD -06?) Kuoppala on pohtinut läsnäoloa konkreettisemmista lähtökohdista problematisoiden perheyksikön rakentumistumista. Tosiaan, voiko yksi olla perhe?

Näyttely koostuu kahdesta videoteoksesta, valotaulutöistä ja piirroksista.

Ghosts: Vasten valkoista seinää ripustettuja vaaleita lyijäripiirroksia ajan huolellisesti rypyttämistä vanhuksista elämän välitilassa. Äitejä ja isiä tai veljiä, siskoja, naapureita, edes työkavereita?, jotka ovat ja eivät ole, elossa. Fyysisesti toimivia, mutta tuottamattomia.

Valotaulut: Samalla tavalla erilaisia yksinäisiä omakotitaloja ja lämpimiä valoja pimeässä. Yhden kuistilla mummo huutelemassa aamutakiin ja tohveleihin kietoutuneena kissoja sisälle. Toisen eteisessä vanha pesukone, baseball-räpylä ja promiin lähtiessä auki unohtunut ovi.

Videot: Toinen papoista heiluttelee vaaleansinistä lippistä villisti edestakaisin ja vasten polveaan toisen kerratessa reseptejään. Kotona on liikaa kokolattiamattoa ja liikaa huoneita, mutta onneksi myös joku, jolle valittaa.

Kuchkan näyttely rakentaa elämän unohdettujen ympärille vähitellen. Olemassaolon rajalla leijuvat kummitukset saavat kodin ja lopulta äänen.

Suosittelen!

Allenin aiemmasta tuotannosta tutut elämän tarkoituksettomuuden ja sattumanvaraisuuden sekä kuolemanpelon teemat ovat esillä uutukaisessakin. Ikuisuusaiheet eivät hetkessä tyhjene, mutta Allen on eräissä muissa elokuvissaan käsitellyt niitä onnistuneemmin.

Whatever works on pettymys, jos odottaa näkevänsä uuden Manhattanin, mutta se saattaa silti olla parasta, mitä elokuvateattereissa paraikaa pyörii. Täytyy myös muistaa, että olen tämän blogin Tapani Maskula enkä pidä lähes mistään elokuvista. Jos pitää odotuksensa maltillisina, Whatever worksin parissa viihtyy. Jo se, että dialogiin on mahdutettu sana “entropia”, tekee filmistä katsomisen arvoisen.

St. Martinsin käynyt Lontoossa työskentelevä Reid Peppard käyttää tuotteissaan mm. kuolleita hiiriä, rottia ja puluja. Koulutettu eläinten täyttäjä ja kasvissyöjä Peppard täyttää lähinnä kissansa tuomia hiiriä tai auton alle jääneitä eläimiä ja tekee niistä monenlaisia asusteita. Vaikuttavinta on rottien työstö, syyskuussa lanseerattuun mallistoon kuuluu mm. hiuspanta, jonka päälle on kiinnitetty kaksi täysikokoista rottaa (plus paljettihännät!) ja kukkaro, joka avautuu rotan vatsaan. On vaikea päättää, mitä töistä ajattelisi: millä keinoilla hyvänsä rajoja rikkovaa huomion tavoittelua vai kriittinen lausunto sitä kohtaan, miten me  luokittelemme ja mielämme tietyt eläimet? Miksi riikinkukon höyhenet ovat tavoiteltua muotikamaa mutta pulun siivet “ällöjä”? Peppard estetisoi ja luo uuden arvon tuhoeläimilleen. Huomiotakin hän herättää, mm. brittivoguen blogi kommentoi Peppardin hiuspantaa, kun tämä itse piti sitä acnen bileissä ja oli jopa jutun aiheena rapakon takana cocoperezissä.

Hmm, miltähöhän turkiksia rakastava madame Wintour näyttäisi rotat pään päällä? Tai mitä Valentinon koirille voisi tehdä, kun ne kuolevat? Talo täynnä punaiseksi värjättyjä mopsipatsaita. tai taljoja!

Jim Jarmusch pukee Coffee and cigarettes -elokuvassa taiten sanoiksi tämän tragedian.

Cousins?-kohtauksessa Alfred Molina ja Steve Coogan juovat kahvia ja Coogan polttaa ranskalaista tupakkaa. Molina on tutkinut sukuaan ja saanut selville, että heillä on yhteinen italialainen isoisoisoisoisä.

Molinan ehdotus serkusten toistensa löytämisestä kertovasta leffasta on hykerryttävä, mutta dandy-Coogan (dC) ei lämpene ajatukselle.  dC  yrittää parhaansa mukaan luikerrella tilanteesta vedoten erilaisiin UMTS-ongelmiin ja henkilökohtaisiin elämänfilosofioihin, kun yksi lause olisi riittänyt.

“Can I say, no?”

“If  it’s good enough for Sam Mendes it’s good enough for me.”

–

Café Carusellissa esitetään elokuvia joka keskiviikko 7.10-9.12 klo 19.00.

Vuorossa vielä:

4.11 Berliinin taivaan alla ohj. Wim Wenders 127min.
11.11 Eräs rakkaustarina ohj. Roy Andersson 115min.
18.11 Laululintu ohj.Mark Herman 97min.
25.11 Tulitikkutehtaan tyttö ohj. Aki Kaurismäki 66 min.
2.12 Mies ja Elokuvakamera ohj. Dziga Vertov 68min
HUOM! Mykkäelokuvakonsertti
9.12 Lumikuningatar, Päivi Hartzell 89 min.