Uusi koti!

SYNTAX ERROR muuttaa uuteen osoitteeseen : pokspoks-poks.blogspot.com !!!

Uuden kodin vuokranantaja sallii seinien maalaamisen yms. sisustussuunnittelun, joten uusi ERROR on pian myös kauniimpi ERROR.

Jee!

Alien Life Form

ALF, yksi 90-luvun after school -tv:n kiistattomista kingeistä on ehtinyt vuosien saatossa vaipua täysin ansaitsemattomasti unholaan.

ALF on NBC:n 1986-90 tuottama sitcom, joka kertoo oluesta ja kissoista (ruokamielessä) pitävästä isonenäisestä karvapallosta. ALF joutuu jättämään kotinsa ja tyttöystävänsä Rhondan Melmac-planeetalla sen tuhoutuessa ydinpommi-iskussa. Planeetan tuhoutumissyystä liikkuu kuitenkin ristiriitaista tietoa. Alkuperäisen selityksen mukaan räjähdys johtui ylijänniteiskusta, joka syntyi kun kaikki melmacilaiset käynnistivät hiustenkuivaajansa samanaikaisesti (…).

ALF (oikealta Melmac-nimeltään Gordon Shumway, ei tiettävästi sukua Solomoneille:

tai E.T.:lle) ei kuollut iskussa sillä hän kuului Melmacin kiertoradan valvontajoukkoihin ja oli räjähdyksen aikaan töissä. ALFIE, tai Gordon, joutui lähtemään yksin avaruuteen seikkailemaan, mutta kaikeksi onnettomuudeksi menetti aluksensa hallinnan ja haaksirikkoutui Maahan. Maahan syöksyessään ALF törmäsi Tannerien autotalliin ja jäi asumaan heidän luokseen.

Tannerit päättivät uhmata Yhdysvaltain armeijan Ufojentorjuntajoukko ja (!) ja piilottivat ALFin keittiöönsä kunnes tämä saisi avaruusaluksensa korjattua. ALF on kuitenkin kova jätkä ja astuu itse esiin pyytäessään Yhdysvaltain presidenttiä lopettamaan ydinaseohjelmat, jotta Melmacin kohtalon ei toistuisi Maassa.

(Season 1, Episode 4: Pennsylvania 6-5000: Gordon (A.L.F.), having lost his planet in an explosion, becomes very concerned about earth’s nuclear proliferation. He uses Willie’s (isä Tanner) short wave radio to contact the President of the United States aboard Airforce One – to the great displeasure of the FBI.)

Blossomin, Golden Girlsien ja My So Called Lifen rinnalle sijoitettu ALF ei erityisemmin erottunut amerikkalaisesta viihdepuurosta yläastelaisten iltapäivissä (joskaan ei kuulunut kaikkien ykkössuosikkeihin, toim. huom.), mutta hienovaraiset kehoitukset auktoriteettien kyseenalaistemiseen loivat pohjaa terveen kriittiselle yhteiskunnalliselle asennoitumiselle ja kannustivat osallistumaan. Jos ALF pystyi siihen, miksen minäkin?

ALF tiistaisin MTV3:lla klo 14.15 – 14.45

Kuvat: Stefans ALF-page & IMBD

Tarroja ja pesukoneita

Tarrat ovat kivoja. On kiiltäviä, tuoksuvia, pehmoja, glittereitä ja sitten sellaisia muovisia, joita voi liimata moneen kertaan. Ja nyt on yhtäkkiä tämä sisusustarra-villitys! Tarroja myydään jopa Kodin Anttilassa!  Iso osa tarroista oli aika tylsiä ja rumia, mutta inspiroiduin KidLABin lastenhuoneisiin tarkoitetuista tarroista!

Valitsin Muffinit. Liimasin ne pesukoneeseeni.

 

 

 

 

 

 

Pesukoneet ovat muuten inspiroinet myös Kate Bushia ja The Sonic Youthia.

 

Minusta on mukavaa ajatella pesukonetarrojani kömpelönä tribuuttina Liza Loulle .

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvat: Oddity Central ja Flynnish

Dark, black submarine!!!

Kaamos.

 

Muotidokumenetit eivät piristäneet.  Ehkä illan goottibileet ja pari litraa kiljua auttavat sopeutumaan.

 

Lisäksi tänä viikonloppuna on Lens Politica. Itse aion mennä katsomaan Defamationia, israelilaista dokumenttia siitä, pidetäänkö antisemitismin ja holokaustin muistoista kiinni liian tiukasti, tai väärin perustein. Samaan aikaan esitetään myös Bananas!*, aiheenaan Nicaraguan banaaniviljelmät, torjunta-aineet ja Dole.

Hengitä

Riikka Kuoppalan käsikirjoittama ja ohjaama lyhytelokuva Visitor in My Body – Vieras ruumiissani toimii kuin sellainen hengityskone, joita näkee aika usein esim. ER:ssa. Se osoittaa ja muistuttaa, milloin tulee hengittää sisään. Ja ulos. Ja …siitä on vaikea irroittautua.

Kuoppala käsittelee teoksessaan sairauksia, sairastamista ja sitä, miten valta ja oikeus omaan kehoon sairastaessa katoavat. Lyhytelokuvassa tyttö ja nainen keskustelevat sairastamisesta ja vallattomuudesta suhteessa itseen raakaullakolla, siististi omiin koppeihin järjestettyjen sukutarinoiden ja muistojen keskellä.

Visitor in My Body esitettiin 15.9.2008 MoMA:ssakin osana Artic Hysteria Onscreen -näytöstä. Nyt se on nähtävissä Kuvataideakatemian Kasarminkadun galleriassa 8.11.09 asti. Vähän on kiire, mutta vielä ehtii!

Aikaisemmissa töissä (mm. Perhekuvia-DVD -06?) Kuoppala on pohtinut läsnäoloa konkreettisemmista lähtökohdista problematisoiden perheyksikön rakentumistumista. Tosiaan, voiko yksi olla perhe?

Everyday Is A Bonus (30.10.-22.11.09)

Heta Kuchka, jonka kaikki muistatte vuoden 2006 nuorena taiteilijana, tuo Muu-galleriaan yksinäisyyden, ystävyyden, pelon ja amerikkalaisen unelman.

Näyttely koostuu kahdesta videoteoksesta, valotaulutöistä ja piirroksista.

Ghosts: Vasten valkoista seinää ripustettuja vaaleita lyijäripiirroksia ajan huolellisesti rypyttämistä vanhuksista elämän välitilassa. Äitejä ja isiä tai veljiä, siskoja, naapureita, edes työkavereita?, jotka ovat ja eivät ole, elossa. Fyysisesti toimivia, mutta tuottamattomia.

Valotaulut: Samalla tavalla erilaisia yksinäisiä omakotitaloja ja lämpimiä valoja pimeässä. Yhden kuistilla mummo huutelemassa aamutakiin ja tohveleihin kietoutuneena kissoja sisälle. Toisen eteisessä vanha pesukone, baseball-räpylä ja promiin lähtiessä auki unohtunut ovi.

Videot: Toinen papoista heiluttelee vaaleansinistä lippistä villisti edestakaisin ja vasten polveaan toisen kerratessa reseptejään. Kotona on liikaa kokolattiamattoa ja liikaa huoneita, mutta onneksi myös joku, jolle valittaa.

Kuchkan näyttely rakentaa elämän unohdettujen ympärille vähitellen. Olemassaolon rajalla leijuvat kummitukset saavat kodin ja lopulta äänen.

Suosittelen!

Jotain vanhaa, jotain uutta

Uuden Woody Allen -elokuvan Whatever Works mainostettiin olevan kuin Allenin 70-luvun klassikot – onhan käsikirjoituskin muutaman vuosikymmenen takaa. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon käsikirjoitusta on jälkikäteen muokattu; mielestäni elokuva on paljon lähempänä Vicky Christina Barcelonaa kuin Annie Hallia. Hahmot ovat karikatyyrimäisiä, ja tarina muistuttaa jälleen aikuisten satua. Ainakin minulle jää varsin etäiseksi maailma, jossa mustasukkaisuutta ei ole ja parikymppiset tyhjäpäät haluavat seitsemänkymppisiä kvanttifyysikoita.

Allenin aiemmasta tuotannosta tutut elämän tarkoituksettomuuden ja sattumanvaraisuuden sekä kuolemanpelon teemat ovat esillä uutukaisessakin. Ikuisuusaiheet eivät hetkessä tyhjene, mutta Allen on eräissä muissa elokuvissaan käsitellyt niitä onnistuneemmin.

Whatever works on pettymys, jos odottaa näkevänsä uuden Manhattanin, mutta se saattaa silti olla parasta, mitä elokuvateattereissa paraikaa pyörii. Täytyy myös muistaa, että olen tämän blogin Tapani Maskula enkä pidä lähes mistään elokuvista. Jos pitää odotuksensa maltillisina, Whatever worksin parissa viihtyy. Jo se, että dialogiin on mahdutettu sana “entropia”, tekee filmistä katsomisen arvoisen.

Cousins?

Kieltäytyminen on vaikeaa.

Jim Jarmusch pukee Coffee and cigarettes -elokuvassa taiten sanoiksi tämän tragedian.

Cousins?-kohtauksessa Alfred Molina ja Steve Coogan juovat kahvia ja Coogan polttaa ranskalaista tupakkaa. Molina on tutkinut sukuaan ja saanut selville, että heillä on yhteinen italialainen isoisoisoisoisä.

Molinan ehdotus serkusten toistensa löytämisestä kertovasta leffasta on hykerryttävä, mutta dandy-Coogan (dC) ei lämpene ajatukselle.  dC  yrittää parhaansa mukaan luikerrella tilanteesta vedoten erilaisiin UMTS-ongelmiin ja henkilökohtaisiin elämänfilosofioihin, kun yksi lause olisi riittänyt.

“Can I say, no?”

“If  it’s good enough for Sam Mendes it’s good enough for me.”

–

Café Carusellissa esitetään elokuvia joka keskiviikko 7.10-9.12 klo 19.00.

Vuorossa vielä:

4.11 Berliinin taivaan alla ohj. Wim Wenders 127min.
11.11 Eräs rakkaustarina ohj. Roy Andersson 115min.
18.11 Laululintu ohj.Mark Herman 97min.
25.11 Tulitikkutehtaan tyttö ohj. Aki Kaurismäki 66 min.
2.12 Mies ja Elokuvakamera ohj. Dziga Vertov 68min
HUOM! Mykkäelokuvakonsertti
9.12 Lumikuningatar, Päivi Hartzell 89 min.

Pug pug pug

Olen haastanut itseni tänä syksynä kiinnostumaan koirista.  En ole aikaisemmin ihan ymmärtänyt, miksi kukaan haluaa läähättävää läheisriippuvaista eläintä, jota pitää ulkoiluttaa 3 kertaa päivässä. Päätin siksi lukea pari koirakirjaa. Mikä uusi maailma minulle avautuikaan! Niin paljon erilaisia rotuja! Yksi erottui joukosta jo ensiselauksella:

Ihanat mopsi! Olen alkanut obsessoimaan näitä koiria, vaikka ne näyttävätkin vähän seinäänjousseilta pökäleiltä!

“Mopsi kuuluu  suurimpiin kääpiökoiriin ja se on rakenteeltaan vankka ja massava. Sen ulkonäköä voidaan kuvailla ‘hurmaavan rumaksi’. Mopsi on helppo kaupunkilaisen koira, ja se soveltuu hyvin myös vanhuksille. Ulkonevien silmiensä vuoksi rotu ei välttämättä sovellu ihan pienten lasten lemmikiksi. Mopsi ei kaipaa vauhdikkaita pyöräilylenkkejä, reippaan kävelylenkit riittävät sille liikunnaksi. Mopsi ei ole siis sovelias esim. agility-koiraksi. Rotu ei ole myöskään paras valinta tokokentille, sillä mopsi tottelee käskyjä vai silloin, kun sitä itseään huvittaa noudattaa niitä. Parhaiten rotu soveltuu ns. sohvakoiraksi kotiin, jos ei välita mopsille tyypillisestä kuorsaamisesta.

Mopsin kiusallisimman terveysongelman aiheutavat sen suuret, hieman ulkonevat silmät. Ne keräävät pölyä ja likaa ja ovat normaalia herkemmät vaingoittumaan. Silmät eivät kuitenkan luiskahda pois kuopastaan, kuten toisinaan luullaan. Joillekin yksilöille pehmeä kitalaki voi aiheuttaa hengitystievaikeuksia, esim. koiran ollessa erityisen kiihtynyt. Ylipaino voi aiheuttaa myös hengityksen rohisemista sekä muita terveysongelmia. Joissakin linjoissa esiintyy rinnan ylileveyttä, mikä ei mahdollista optimaalisen tervettä raajojen liikuntarataa. On myös muistettava, että lyhytkalloisena rotuna mopsi ei kestä kuumuutta. Mopsin kuonossa olevat poimut tulee muistaa pitää puhtaina ja kuivina. “

(Laaksonen: Koirarodut Suomessa, 2004)

Valloittavaa. Mopsit eivät siis näytä kelpaavan juuri mihinkään ja hädin tuskin pysyvät hengissä. Ja kyseessä on kuitenkin vanha rotu. Se on ollut suosittu monissa hoveissakin. Ehkä eläin vaatikin kuninkaallista huolenpitoa. Valentino näyttää mallia dokumentissa “Valentino: the Last Emperor”, joka oli muuten erinomainen, koskettava ja hyvin onnellistava. Suosittelen. <3

Inspiroiduin kohtauksesta, jossa koiralle laitetaan korvikset niin paljon, että piirsin sen pohjalta kuvan. Se koristaa nyt kylpyhuonettani.

Butoa Teatteri Naamio ja Höyhenessä

Teatteri Naamio ja Höyhen esittää vielä viikon ajan kahden butotanssiteoksen, Jealous of dog´s vein ja Pakeneva raja, yhteisesitystä. Buto on alun perin japanilainen, avantgardistinen modernin tanssin suuntaus.

Jealous of dog´s vein on sooloesitys, joka pohjautuu buton perustajan Tatsumi Hijikatan arvoituksellisiin kirjoituksiin, joista teoksen nimikin on peräisin.

Pakenevassa rajassa on aiheena ruumiin muuntuminen materiaaliksi ja alituinen muutos kohti pakenevaa tilaa.

Teatteri on pieni, siksi on kuulemma suositeltavaa varata paikat jo etukäteen. Sijaitsee Korkeavuorenkadulla.

Liput 10/20 euroa, varaukset numerosta: 0456711047

Lisää teatterista:  http://www.nic.fi/~hoyhen/index.html

Tulen vauhkoamaan butosta tarkemmin ja omakohtaisemmin vähän myöhemmin!